|

Kukkiva grilli

Joskus kaksi samaan aikaan ajankohtaista asiaa yhdistyvät hauskalla tavalla. Sopivien sattumien kautta grillikin voi alkaa kukkimaan!

Kun sisääntuloa ilostuttamaan hankittu pikkupetunia-amppeli kopsahti noin kymmenettä kertaa päähän, oli aika miettiä kukkasille uutta paikkaa. Uuden kaasungrillin tieltä oli juuri jäänyt toimettomaksi sympaattinen hiiligrilli. Mökkikaupan mukana tullut grilli on mielestäni tosi mielenkiintoinen ja hauska. Se on selvästikkin itse tehty ja aivan liian kiva laitettavaksi metallinkeräykseen. Niinpä grillin uudeksi uljaaksi tehtäväksi muodostui kesäkukkien istutusastiana toimiminen.

Pikkupetuniaa (petunia calibracho) kutsutaan myös miljoonakelloksi ja japaninkelloksi. Se sietää tavallista petuniaa paremmin kuivahtamista, sadetta ja paahdetta. Sen kuivia kukkia ei myöskään tarvitse poistaa kuten isompikukkaisten petunioiden. Se kestää myös jonkin verran kylmää ja viihtyessään kukkii ylenpalttisesti pitkälle syksyyn.

Upea monivärinen kerrottukukkainen miljoonakelloamppelini on ostettu  Honkasen puutarhalta. Turtolan myymälässä oli myynnissä vaikka minkälaisia tosi kauniita ja isoja amppeleita. Kesäkukka-amppelit ovat puutarhan omaa tuotantoa. Laittaessani parkkipaikalla amppelia autoon pysähtyi viereemme auto, jonka kuski tiedusteli mistä kaunis amppelini on hankittu.

Kukkivasta grillistä tuli mielestäni tosi soma. Värikkäät ylisöpöt reunojen yli suorastaan pursuavat kukkaset ja koruton grilli ovat oikein sopiva pari.

Samankaltaiset artikkelit

  • Mitä kuuluu kesäkukille?

    Edellisessä postauksessa kerroin parvekkeemme kasvihuonekurkkujen kuulumisia. Tehdäänpäs pikainen katsaus myös siirtolapuutarhamökin kesäkukkien kuulumisista. Suunnittelin tekeväni kukkaistutuksista runsaita ja monilajisia keväisen Prahan matkamme kukkaistutusten innoittamana. Lopputulos ei ollut ihan sitä mitä ajattelin, mutta täytyy myöntää että näin loppukesästä pelargonilaatikot näyttävät upeilta. Sitten niihin epäonnistumisiin. Amppelissa roikkuneen siniviuhkan kastelu unohtui  muutaman kerran. Paahteisella seinustalla liian pienessä ruukussa…

  • Siemenestä kukaksi

    Kesäkukkien kasvattaminen siemenistä suorakylvämällä on helppoa ja hauskaa. Kun kylvää montaa erilaista kukkaa ja moneen eri paikkaan ei haittaa vaikka joku ei onnistuisikaan. Omat helpot suosikkini ovat kosmoskukka ja kehäkukka. Tänä kesänä kylvin ensimmäistä kertaa myös erilaisia unikkoja ja tykkäsin niin paljon, että laitan niitä varmasti myös ensi kesänä. Aion kokeilla Keijunkukkaset blogin innoittamana myös…

  • Kesäkukkapäivitystä

    Siirtolapuutarha sijaitsee meiltä kotoa sopivasti pyöräilymatkan päässä. Aika usein tulee kyllä mentyä linja-autolla tai autolla. Eilen pyöräillessäni siirtolapuutarhalle  poikkesin matkalla Turtolan kauppakeskuksen pihassa sijaitsevassa kesäkukkamyymälässä. Tämä oli ensimmäinen käyntini tässä myymälässä ja nimi jäi minulta vieläkin hämärän peittoon. Poistuin kaupasta pyörän etukori ja sarvissa roikkuvat pussit täynnä ihania kesäkukkia. Etupihan varjossa hujopeiksi kasvaneet orvokit pääsivät…

  • Aina yhtä ihanat tulppaanit!

    Kevät on suurien tunteiden aikaa. Ilmassa on tulppaanirakkautta! Darwin hybridi ’Pink Impression’ on huikea näky kukkiessaan jättikokoisin tumman roosan värisin kukin. Vieressä kukkivat kauniin violetit tulppaanit saavat laittaa peliin koko viehätysvoimansa tullakseen huomatuksi. Darwin hybridit ovat kestävimpiä tulppaaneja. Istutin nämä Pink Impressionit viime syksynä. Jos hyvin käy saan nauttia niiden kauneudesta vielä monena tulevana vuonna….

  • Valkoinen oli hetken taas nimetön

    Puutarhallinen täynnä tuntemattomia kasveja! Ja kaiken keskellä vanhan puutarhan juuri hoitaakseen saanut puutarhuri miettii mistä ihmeestä aloittaisi. Aikalailla näin kävi itsellenikin ostaessani siirtolapuutarhamökin ja palstan kaksi vuotta sitten. Puutarhaharrastusta oli tuolloin takana jo kymmenkunta vuotta, mutta tuntui että monta asiaa sai opetella ihan alusta. Siirtolapuutarhan perinnekasvit olivat aivan outoja puhumattakaan täysin erilaisesta maaperästä ja eteläisemmästä…

  • Köynnöksiä sieltä saksalaisesta kaupasta

    Kylvin lavakauluksista kasatun viljelylaatikon toiseen reunaan viime vuodelta jääneet kolme hernettä. Lavan toinen reuna jäi tyhjäksi. Ja koska Cottage Garden -tyylistä pitävälle puutarhurille ”tyhjä” ei ole vaihtoehto oli ajatuksena hankkia siihen jokin yksivuotinen köynnös. Tarkka puutarhurinsilmäni pongasi Etelä-Pohjanmaan reissullamme Lidlin mainoksesta superhalpoja köynnöksiä. Päätimme käydä Lidlissä vielä ennen kotimatkalle lähtöä. Samalla olisi kiva nähdä pitkästä…

8 Kommenttia

  1. Nyt on aika hottis tarjoilu 😀 Varmasti kaikki jutut kohdillaan <3 Ainakin runsaus ja värit ihan herkulliset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *