|

Tuholainen iski kurkkuplantaasille

Venäjänsininen kissa kurkkujen takana.
Kurkkuplantaasia uhkaa odottamaton vaara.

Leppoisen sunnuntai-iltapäivän keskeytti odottamaton ääni. Auki olevasta parvekkeenovesta kuului maiskutusta ja viljelypussin rapinaa. Kurkku oli vaarassa! Parvekkeelle suuntaavasta ikkunasta näin tuholaisen hyppäävän tuolille. Hurjat valkoiset hampaat vilkkuivat  avoimesta suusta sen syljeskellessä kurkunlehden palasia tuolin pehmusteelle. Kasvihuonekurkkuplantaasille oli iskenyt vihulainen!

Venäjänsininen kissa parvekkeella.
Hurja peto vaanii kurkkuplantaasilla.

En ollut kovin yllättynyt parvekkeella kohtaamastani näystä. Hurja peto Iippa-Liina oli vaaninut viljelmääni jo pitkään ja oli vain ajan kysymys milloin taimien kimppuun hyökättäisiin. Tuholainen ei ilmeisesti ollut pitänyt kurkun mausta, sillä taimesta oli näykkäisty vain pieni pala ja sekin oli syljetty pois.

Kissa syönyt kurkkua.
Plantaasia kohdanneet vauriot olivat oletettua pienemmät.
Venäjänsininen kissa.
Helinä tietää jo vanhemman viisaudella, että ihan kaikkiin konhotuksiin ei kannata lähteä mukaan.

Onneksi olin selvittänyt etukäteen, että kurkku ei ole kissapedoille myrkyllinen kasvi. Tomaatti sitävastoin on myrkyllinen. Ja kukista liljat ovat todella vaarallisia kissoille. The American Society for the Prevention of Cruelty to Animals (ASPCA):n sivuilla on hyvä englannin kielinen listaus kissoille, koirille ja hevosille myrkyllisistä ja turvallisista kasveista.

Kurkku selvisi säikähdyksellä ja plantaasilla (toistaiseksi) kaikki hyvin.

Venäjänsininen kissa tuijottaa kameraan.
Olkaa varuillanne…

Samankaltaiset artikkelit

  • Purjoa, Rakkaani!

    Puutarhaharrastajan perheenjäsenten hermoja koetellaan keväisin. Ei riitä, että joutuu katselemaan kevään höpsähdyttämää ja innoissaan täpisevää asuinkumppania sekä kuuntelemaan vuorokaudet ympäriinsä puhetta, jonka sanavarasto tuntuu supistuneen pelkästään puutarhaa koskeviin aiheisiin. Sillä lisäksi puutarha valloittaa koko kodin! Puolison hermojen kestävyys punnitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun keittiönpöydällä olevaan viimeiseen, taimien saartamaan tyhjään kohtaan asetellaan maljakollinen tulppaaneja. Minkäs sille…

  • Taimet tahtovat valoa!

    Tanssiiko teistä kukaan muu taimitangoa? Sen askelet ovat yksinkertaiset ja ne menevät jotakuinkin seuraavasti. Taimi kurkottelee sorjaa varttaan auringonvaloon päin ja puutarhuri kääntää sitä 180 astetta. Taimi kääntyy taas ikkunaan päin ja puutarhuri pyöräyttää pottia puoliympyrän verran. Taivutus ja pyörähdys vuorottelevat, kunnes pitkänhuiskeaksi kalvakkaaksi honkkeliksi kasvanut taimi on valmis siirrettäväksi pihalle auringon ja tuulen tanssitettavaksi….

  • |

    Seitsemän pientä chilikääpiötä

    Kevään esikasvatukset ovat lähteneet hyvin maltillisesti käyntiin. Pienoiskasvihuoneen suojissa majailee tällä hetkellä ainoastaan 7 pientä chilikääpiötä. Lumikin roolista näyttää kilpailevan kaksi harmaata vihreäsilmäistä neitoa. Keittiön pöydällä oleva pienoiskasvihuone on kissojen mielestä tosi mielenkiintoinen. Niin kuin tietysti kaikki muukin. Sellaista tavaraa ei ole vielä meidän kotiin kannettu, mikä ei olisi näitä pieniä uteliaita olentoja kiinnostanut.  Auki…

  • |

    Mainio vihanneskrassi

    Vihanneskrassi (Lepidium sativum) on mainio yrtti sisäkasvatukseen. Sen kirpeän makuisia ituja on helppo kasvattaa vaikka märän talouspaperin päällä. Vihanneskrassia voi kasvattaa myös mullassa tai erillisissä idätysastioissa. Kasvatus on helppoa, kunhan huolehtii että siemenet pysyvät tasaisen kosteina. Siemenet itävät nopeasti. Jo vajaan viikon kuluttua pääsee maistelemaan tuoreita ituja. Vihanneskrassin tulinen maku sopii hyvin moniin ruokiin. Sen…

  • |

    Potageri – Puutarhasuunnitelma

    Tein viime syksynä Ahlmanin pihasuunnittelukurssilla suunnitelman siirtolapuutarhapalstalleni. Kirjoitin muutaman postauksen viime vuoden puolella puutarhasuunnitelmastani (Millainen on cottage garden, Puutarhan tilat alkavat hahmottua, Varjopuutarha ja sivupiha sekä Oleskelualueet ja vaja) Äskettäin muistin, että yksi osa suunnitelmasta on vielä kokonaan esittelemättä! Palstan perälle on nimittäin tulossa kaunis keittiöpuutarha, potageri. Vanha huonokuntoinen puutarhavaja ja villiintynyt tatar sekä muu ryteikkö saavat…

  • |

    Siirtolapuutarhassa juoksee kesävesi

    Siirtolapuutarhamökkeily ja mökin omistamisen käytännönasiat kiinnostavat monia. Tykkään jutella ja kertoa siirtolapuutarhasta ja meidän mökistä. Yksi yleisimpiä kysymyksiä on ”Tuleeko teidän mökille sähkö ja vesi?” Kyllä, meille tulee kesävesi! Vesiaihe onkin ollut ajankohtainen, sillä siirtolapuutarhamme kaikki palstoille tulevat vesijohdot sekä tiet uusittiin tänä vuonna. Siirtolapuutarhassamme kaupungin vesijohtovesi tulee palstojen reunalle, josta jokainen voi johtaa veden…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *