Valkoinen oli hetken taas nimetön

Puutarhallinen täynnä tuntemattomia kasveja! Ja kaiken keskellä vanhan puutarhan juuri hoitaakseen saanut puutarhuri miettii mistä ihmeestä aloittaisi. Aikalailla näin kävi itsellenikin ostaessani siirtolapuutarhamökin ja palstan kaksi vuotta sitten. Puutarhaharrastusta oli tuolloin takana jo kymmenkunta vuotta, mutta tuntui että monta asiaa sai opetella ihan alusta. Siirtolapuutarhan perinnekasvit olivat aivan outoja puhumattakaan täysin erilaisesta maaperästä ja eteläisemmästä kasvuvyöhykkeestä.

Olen pikkuhiljaa saanut nimettyä siirtolapuutarhapalstani tuntemattomia kasveja. Välillä tunnistuksessa tulee huteja ja muutamia kasveja on vielä kokonaan vailla nimeä. Tämän valkoisen kukan olin tunnistavinani jo viime kesänä vanhan perennakirjan avulla helminukkajäkkäräksi. Tunnistus jäi kuitenkin kaihertamaan mieltä, koska tuntomerkit eivät ihan täsmänneet. Näin joku viikko sitten lähikuvan helminukkajäkkärästä jossain blogissa (en nyt yhtään muista kenen omassa) ja eihän kukkani ollut ollenkaan sen näköinen!

Koreakärsämö on ojakärsämön kerrottukukkainen muoto.
Valkoinen kaunotar oli hetken vailla nimeä.

Hetken valkoinen kukkani oli taas vailla nimeä, mutta parempi nimettömänä kuin väärällä nimellä. Googlen kuvahaku on heti kokeneen puutarhurin jälkeen paras tunnistusapulainen. Sen avulla kukkani sai uuden nimen. Se on koreakärsämö! Koreakärsämö on luonnonvaraisen ojakärsämön kerrannaiskukkainen muoto. Kukka on vanhanajan perenna ja se kuuluu asterikasveihin. Puutarhamyymälä Flör kertoo koreakärsämön olevan helppohoitoinen ja monikäyttöinen perenna, joka viihtyy runsasravinteisessa hiekkamultaisessa maassa. Saman lähteen mukaan koreakärsämö sopii aurinkoisille kasvupaikoille mm. salvioiden, poimulehtien ja tädykkeiden kanssa.

Valkoinen kerrottu pieni kukka.
Koreäkärsämö kasvaa pensasmaisesti. Pienet valkoiset pallerot ovat aika somia.
Koreakärsämön lehdet ovat kapeat ja suipot.
Koreakärsämön lehdet ovat kapeat ja suipot. Kukat kasvavat ilmavissa tertuissa.
Kukkakimppuun korakärsämöä.
Koreakärsämö sopii hyvin leikkokukaksi ja kuivakukaksi. Tähän kimppuun poimin lisäksi mm. harmaamalvikkia ja kukintansa lopulla olevia pikkusydämiä.

Oletteko te yhden puutarhan puutarhureita vai onko hoidossanne ollut useampia puutarhoita? Hyvää tiistaita kaikille. Pian onkin jo syyskuu!

Samankaltaiset artikkelit

  • Mitä kuuluu kesäkukille?

    Edellisessä postauksessa kerroin parvekkeemme kasvihuonekurkkujen kuulumisia. Tehdäänpäs pikainen katsaus myös siirtolapuutarhamökin kesäkukkien kuulumisista. Suunnittelin tekeväni kukkaistutuksista runsaita ja monilajisia keväisen Prahan matkamme kukkaistutusten innoittamana. Lopputulos ei ollut ihan sitä mitä ajattelin, mutta täytyy myöntää että näin loppukesästä pelargonilaatikot näyttävät upeilta. Sitten niihin epäonnistumisiin. Amppelissa roikkuneen siniviuhkan kastelu unohtui  muutaman kerran. Paahteisella seinustalla liian pienessä ruukussa…

  • Puutarhurin Majan vuosi 2017

    Vuoden vaihtuessa on hyvä aika pitää pieni tilinpäätös ja katsoa menneeseen vuoteen ennen seuraavan vuoden uusiin seikkailuihin hyppäämistä. Kerrataanpa hieman mitä kuului Puutarhurin Majan huikeaan puutarhavuoteen 2017! Alkuvuosi oli suunnittelun aikaa. Rakensimme Puutarhurin Maja-sivustoa, suunnittelimme ulkoasua ja mietimme väritystä ja logoa. Siinä ohessa opiskelimme ja opimme hurjasti uusia asioita. Alkuvuoden tärkein asia oli tietenkin uudet…

  • Kasvusammalta ja kukkakylvöjä

    Keittiön pöydän valtasivat tänään ruukut, siemenet ja sammal! Olen tänä keväänä törmännyt useammassakin paikassa Biolanin kasvusammaleeseen. Olen mielenkiinnolla seurannut Puutarhuri Sannan Facebook sivujen kasvatuskokeilua, jossa Sanna kylvi samaan aikaan siemenet kasvusammaleeseen ja tavalliseen taimimultaan. Minua on kutkuttanut jo jonkin aikaa ajatus kokeilla kasvusammalta, joten arvatkaapa olinko iloinen kun kuulin voittaneeni Biolanin Instagram arvonnasta tuotepaketin, jossa…

  • Pikkupionit piilosilla

    Ai että olin onnellinen, kun huomasin tuoreena siirtolapuutarhamökin omistajana palstallani kasvavan pioneja! Pionin taimen tai juurakon istuttaja kun saa odotella komeaa kukintaa jopa vuosia. Palstallani kasvavat pionit ovat hyvin todennäköisesti Karl Rosenfield pioneja. Ja niinkuin tulppaaneja myös pioneja on saatava lisää. Ostin Lidlistä viime vuonna kolme Sarah Bernhard pionin juurakkoa. Esikasvatin juurakkoja lyhyen aikaa sisällä…

  • Oleskelualueet ja vaja – Puutarhasuunnitelma

    Viime viikolla kerroin suunnitelmistani varjopuutarhan ja sivupihan suhteen. Nyt on vuorossa mökin edustan puutarhasuunnitelma. Tämä alue on tällä hetkellä kaikkein sekavin ja vaatii eniten työtä. Alueelta täytyy poistaa mm. ruusupensaan ja piiskun juuria. Myös oleskelualueelle pitää tehdä kunnolliset pohjatyöt. Urakka saattaa olla liian kova hartiavoimin tehtäväksi, joten harkinnassa on minikaivurin vuokraaminen. Uudelle vajalle perustuksia ei…

  • Minikaivurin ohjaimissa!

      Olen jo pitkään puhunut siirtolapuutarhapalstamme tulevasta uudistuksesta ja esitellyt tekemiäni suunnitelmia. Vihdoinkin tuntuu, että suunnitelmat alkavat ihan oikeasti toteutua. Jes! Viime kesänä pääsimme jo hyvään alkuun, kun purimme palstan perältä vajonneen varaston ja rakensimme uuden vajan hieman lähemmäs mökkiä. Nyt toukokuun lopulla tontilla alkoi  kunnon myllerrys. Olemme tottuneet tekemään isojakin projekteja ihan lapiovoimin. Jouduimme…

10 Kommenttia

  1. Olikin itselleni aivan uusi tuttavuus. Kivan näköinen <3

  2. Uusi ja outo tuttavuus. Ei ole tullut vastaan taimimyymälöissäkään. Kasvi on tosiaankin rakenteeltaan ojakärsämön näköinen. Sopii hienosti vaasikimppuusi 🙂

  3. Niin paljon on tässä mökkitontilla puutarhapuuhaa, että olen ehdottomasti yhden puutarhan ihminen. Siitäki pitää välillä ottaa etäisyyttä ja käydä kaupungissa lepäämässä. 🙂

  4. Kyllä me olemme kahden puutarhan koukussa. Mökki noin 4300 neliötä on Saukkolassa ja koti Lohjalla rivarin pääty asunto joka on aika iso kun taloyhtiö on antanut päädyn minun laittaa kukille ja istutuksille. Missä se sinun siirtolapuutarhasi on. Vai oliko se juuri Litukalla. Kasvisi on minulle uusi tuttavuus.

    1. Mökkipuutarhassasi on ainakin tilaa kaikenlaisille kokeiluille. 🙂 Kun on kaksi puutarhaa on niistä mahdollisuus tehdä ihan eri tyyliset. Mökkini on Nekalan siirtolapuutarhassa Tampereella.

  5. Hetken luulin, että se olisi morsiusleinikki. Niin samantapaiset kukat on siinä, mutta ehkä vielä pallomaisemmat kuin tuolla. Onneksi vain yhden puutarhan hoitaja, siinä kun on kokoa ja puuhastelua ihan tarpeeksi. Hyvää syyskuuta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *