Varjopuutarha ja sivupiha – Puutarhasuunnitelma

Edellisessä postauksessani lupasin esitellä puutarhasuunnitelmaani vähän tarkemmin. Suunnitelma on vielä keskeneräinen, mutta isommat palikat alkavat olla kohdillaan. Majan ja tien väliin jää pieni varjoinen, pohjoiseen suuntautuva kaistale, joka on saanut nimekseen varjopuutarha. Sisääntulopolun vastakkaisella puolella on pitkänomainen tila, jota kutsun tylsästi sivupihaksi. Sivupihalle olisi kiva miettiä jokin hauskempi nimitys. Nimi löytyy varmasti myöhemmin kun tila muuttuu mielenkiintoisemmaksi.

Kaikista puutarhan osista varjopuutarhaan tulee vähiten muutoksia. Kaikki olemassa olevat kasvit vuohenkelloa lukuunottamatta tulevat jäämään. Varjopuutarhan omenapuu on aivan väärässä paikassa. Sen läpi kulkee ilmasähköjohto ja puuta onkin leikattava joka vuosi ronskisti, etteivät oksat ota sähköjohtoon. En kuitenkaan raaski kaataa puuta, sillä se on varsin persoonallinen ja palstani ainut puu sisäpihalla olevan omenapuun lisäksi.

Varjopuutarhan nurmikko korvautuu erilaisilla varjokasveilla. Mielessäni on ainakin varjoyrtti, kotkansiipi, rönsytiarella, keijunkukka, alppiruusu, taponlehti ja särkynyt sydän. Kuunliljoja ja köynnöshortensioita varjopuutarhasta jo löytyykin. Varjopuutarhan kevät on aurinkoisempi ja sipulikukkien täyttämä.

Tien vieressä oleva varjopuutarha on keväällä aurinkoisempi.
Viime kesänä istutetut köynnöshortensiat.
Varjopuutarhan seinustan pienen ikkunan verhot on tehty vanhasta tyynyliinasta.
Sivupihan polun vieressä on pitkänmallinen perennapenkki. Nurmikkokaistaleen toisella puolella on iso tarhapiiskupensas. Tähän ovat tulossa rungolliset syreenit ja sateenvarjojalava.

Sivupihalla on valmiina pitkä polun vieressä kulkeva perennapenkki. Aion laajentaa penkkiä ja jättää keskelle vain kapean polun. Tienreunassa kasvaa iso valamonruusu, jossa on myös jotain muuta pensasruusua mukana. Ruusun viereen istutan pikkujasmiketta. Sivupihalle tulee myös kaksi rungollista ’Palabin’ syreeniä ja sateenvarjojalava. Vinkin jalavasta sain puutarhansuunnittelukurssilla.

Toinen loistava vinkki oli yhden kurssilaisen näyttämä kuva, jossa piiskun kaverina oli tosi kivalta näyttävä sinipallo-ohdake. Olin jo lähes antanut lähtöpassit tarhapiiskupensaalle, mutta kuva sai minut pyörtämään päätökseni. Keltaiset kukat eivät todellakaan ole lempikukkiani, mutta olen oppinut pitämään niistä oikeiden kumppanien kanssa.

Puutarhurin majan puutarhan ruusuja.
Tien vieressä kasvaa valamonruusu, johon on sekoittunut myös muuta pensasruusua.
Sisääntulopolku eli juhannuspolku.
Litukan siirtolapuutarhan kauniit sinipallo-ohdakkeet.
Nekalan siirtolapuutarhan avoimien puutarhojen päivän puutarhassa oli kaunis tunnelma, jollaista haen omaan varjopuutarhaanikin.
Kuva saman puutarhan upeista köynnöksistä ja saniaisista.

Mukavaa alkanutta joulukuuta!

Samankaltaiset artikkelit

  • Kesäkukkapäivitystä

    Siirtolapuutarha sijaitsee meiltä kotoa sopivasti pyöräilymatkan päässä. Aika usein tulee kyllä mentyä linja-autolla tai autolla. Eilen pyöräillessäni siirtolapuutarhalle  poikkesin matkalla Turtolan kauppakeskuksen pihassa sijaitsevassa kesäkukkamyymälässä. Tämä oli ensimmäinen käyntini tässä myymälässä ja nimi jäi minulta vieläkin hämärän peittoon. Poistuin kaupasta pyörän etukori ja sarvissa roikkuvat pussit täynnä ihania kesäkukkia. Etupihan varjossa hujopeiksi kasvaneet orvokit pääsivät…

  • | |

    Kiitos, Kukka & Kaali!

    Sain jo jokin aika sitten postitse mukavan paketin. Voitin Kukka & Kaali blogin 1-vuotissyntymäpäiväarvonnassa Laura Ashleyn puutarhatyökalusetin. Settiin kuuluu istutuslapio, haarukka, puutarhahanskat ja leikkurit. Työkalut ovat kyllä ihan minun näköiset! Hanskoissa on somat vaaleanpunaiset (!) kukat ja kämmenpuoli on aitoa nahkaa. Työkalujen kädensijat ovat puuta ja niissä on yksityiskohtana kivat metalliset laatat. Näitä pitää ihan…

  • Pikkuiset pistokkaat

    Aika moni ostaa kesäkukat valmiina taimina. Näin olen minäkin tottunut tekemään. Joka kesä tulee hankittua lukuisia pelargoneja ja muita kesäkukkia. Ahkerimmat kasvattavat omat kesäkukkansa siemenistä. Myös pelargoneja voi kasvattaa siemenestä. Kasvatukseen täytyy kuitenkin ryhtyä ajoissa. Pelargonien siemenet kylvetään nimittäin jo tammi-helmikuussa. Pelargoneja voi lisätä myös napsaisemalla talvetetuista pelargoneista pistokkaita. Jos siemenestä asti kasvattaminen tuntuu turhan…

  • Minikaivurin ohjaimissa!

      Olen jo pitkään puhunut siirtolapuutarhapalstamme tulevasta uudistuksesta ja esitellyt tekemiäni suunnitelmia. Vihdoinkin tuntuu, että suunnitelmat alkavat ihan oikeasti toteutua. Jes! Viime kesänä pääsimme jo hyvään alkuun, kun purimme palstan perältä vajonneen varaston ja rakensimme uuden vajan hieman lähemmäs mökkiä. Nyt toukokuun lopulla tontilla alkoi  kunnon myllerrys. Olemme tottuneet tekemään isojakin projekteja ihan lapiovoimin. Jouduimme…

  • Saunajakkaran syksy

    Mökkikaupan mukana sain monenlaista tarpeellista ja tarpeetontakin tavaraa. Käydessäni läpi uutta omaisuuttani hutera saunajakkara meinasi jo lentää kaatopaikkakuormaan. Siirtolapuutarhamökilläni ei ole saunaa ja keikkuvalle jakkaralle tuskin uskaltaisi edes astua. Jostain syystä jakkara sai kuitenkin jäädä. Onneksi, sillä siitä tuli hauska alusta vuodenaikojen mukaan vaihtuville asetelmille. Jakkara on mukavan kulahtanut ja sopivan kokoinenkin. Syksyiseen asetelmaan toin…

  • |

    Vaaleanpunaiset lasit voi jättää kotiin (ja arvonta muistutus)

    Siirtolapuutarhamökilläni ei tarvita syyskuussakaan vaaleanpunaisia laseja, sillä pinkkien ja vaaleanpunaisten kukkien kukinta senkun jatkuu! Majan ikkunoiden alla laatikoissa olevat pelargoniat ovat kukkineet koko loppukesän ylenpalttisesti. Mietin laittaisinko ensi kesänä ikkunoiden alle useamman laatikon rinnakkain siten, että koko ikkunan leveydeltä olisi kukkia. Polkupenkissä kukkivat vaaleanpunaiset syysleimut. Kosmoskukkia on useammassakin paikassa pinkin, vaaleanpunaisen ja valkoisen väreissä. Tämän…

12 Kommenttia

  1. Hyvälle kuulostaa ja näyttää jo nyt sielun silmin. Puutarhaa on kiva suunnitella, sitä minäkin teen jatkuvasti ja sitten koirulini kaivaa kaiken ylös mitä olen istuttanut ja laittaa omia juttujaan tilalle. Nyt puutarha on lumen alla, onneksi sillä se oli aivan liejua. Pitää siis keväällä urakoida että saa nurmikon hyvään kasvuun ja vahvemmaksi. Upeita kuvia!

     

    Mukavaa joulukuuta sinulle myös!

  2. Mukava seurata puutarhasuunnitelmasi edistymistä! Pieni varoituksen sana Vuohenkellosta. Minulla on vanhassa puutarhassani ollut ajoittain epätoivon hetkiä kyseisen kasvin kanssa. Vuohenkello leviää pienestäkin juuripalasta ja tekee syvälle maahan porkkanan kaltaiset valkoiset juurakot. Kukkahan on ihan ok, mutta levitessään täyttää kasvusto koko alan, minkä on suunnitellut muille kasveille.
    Puutarhan suunnittelu on sitten mukavaa puuhaa. Kummasti piristää myös harmaana vuodenaikana!
    Terveisin Päivi, kottikarrynkaantopiiri.blogi.net

  3. Nuo pahuksen vuohenkellot ehtivät tänä syksynä jo siementääkkin ennenkuin muistin katkaista varret. Näitä kasvaa vadelmienikin juurella vuohenputken kanssa. Pitääpäs käydä kurkistamassa sinunkin blogisi. 🙂

  4. Ihana suunnitelma, kuulostaa tosi hyvältä! Sateenvarjojalavasta haaveilen itsekin, mutta en tiedä, menestyisikö se täällä. Hyvää viikonloppua ja tunnelmallista joulunodotusta!❤P.s. blogissani on käynnissä mukava arvonta:)

  5. Juuri samainen varjopiha tulee minullekin työn alle jossain vaiheessa. En tykkää siitä tällä hetkellä ollenkaan. Länttiä ympäröivät isot juhannus- ja hansaruusut ja jokin tatar. Oikeastaan ihanaa, kun riittää suunniteltavia alueita. Mielenkiinnolla jään seuraamaan suunnitelmasi kehkeytymistä!

  6. Mahtavaa, että pienellä palstallakin riittää monenlaisia alueita. Päässäni on jo mielikuva millaisen tunnelman varjopuutarhaan haluaisin, sää nähdä miten onnistun sen toteuttamaan. Tataria minullakin on isot puskat palstan laidalla. Ne leviävät hurjasti ja saavatkin luultavasti lähtöpassit ensi kesänä. Ruusuja ja piiskujakin pukkaa monesta paikkaa. Yhden ison valamonruusun aion säilyttää ja juhannusruusulle pitäisi keksiä parempi paikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *