|

On niin helppo olla onnellinen – Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirja haaste

Nallet siirtolapuutarhamökin hyllyllä.

Sain Maatiaiskanasen elämää blogista blogihistoriani ensimmäisen haasteen. Kiitos! Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirja -haaste on lähtenyt matkaan Viherrillin puutarhassa blogista.

Haasteen ohjeet ovat seuraavat:
”Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa 7 päivän ajan ja tee siitä postaus. Kerro postauksessasi kuka sinut haastoi,  ja haasta kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen.”

Haastetehtäväni osui voisinko sanoa melko haastavaan aikaan. Viikolla satoi melkein joka päivä ja puutarhakausi alkoi olla jo lopuillaan. Viikon varrelta löytyi kuitenkin monia puutarhaan liittyviä kiitollisuuden aiheita.

punaherukkahilloa paahtoleivalla

Perjantai 8.8.2017
Punaherukka-inkiväärihilloa ja Karviais-kookoshilloa. Tällaisia herkkuja oli työkaverini tehnyt oman puutarhansa sadosta ja minä sain purkin molempia. Kiitos!
Miltä kuulostaa työkaverit, joiden kanssa voi jutella maa-artisokan ja chilien kasvattamisesta, nurmikon uudistamisesta, jättiläiskeijuangervoista, köynnöshortensioista ja ruusupenkin perustamisesta. Mahtavalta? No niin minustakin!

Vaaleanpunaisia kukkia.

Lauantai 9.8.2017
Aamu alkoi vaaleanpunaisissa tunnelmissa ”Vaaleanpunaiset lasit voi jättää kotiin” postausta kirjoittaessa. Mietin miten paljon blogin kirjoittaminen on antanut minulle jo tähän mennessä. Olen oppinut uusia asioita, löytänyt kivoja blogeja ja mikä parasta tutustunut mukaviin puutarhaharrastajiin.
Illalla olivat ystäväni järjestämät rapujuhlat. Tällä kertaa mukana oli myös kaksi vanhaa opiskelukaveriani, joita en ollut nähnyt vuosiin. Ja miten mahtavaa olikaan tavata pitkästä aikaa! Erityisen kiitollinen olin siitä, että ystäväni jaksaa järjestää juhlia ja tapaamisia. Kiitos!

Polun laatoitusta.

Sunnuntai 10.8.2017
Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja myöhäisen aamiaisen jälkeen teimme yhdessä Puutarhurin Maja sivustoa. Sunnuntain kiitollisuuden aihe on ehkä koko kiitollisuuspäiväkirjan tärkein. Olen onnellinen, että Herra Puutarhurin Maja on täysillä mukana moninaisissa puutarhajutuissani.
Puutarhanhoito ja siirtolapuutarhamökki ovat minun juttujani. Ja vaikka Herra Puutarhurin Majan isoisä olikin puutarhuri ei herra ole erityisen kiinnostunut puutarhanhoidosta. Mutta ilmeisesti Herra Puutarhurin Maja on kiinnostunut minusta, sillä hän jaksaa kuskata loputtoman määrän risuja kaatopaikalle, kulkea mukana taimikaupoilla, kiivetä majan katolle, kaivaa kuoppia helteessä, kantaa multasäkkejä, miettiä tulevan verkkokaupan valikoimaa, koodata puutarhasivustoa ja toteuttaa kaikki rouvan ihmeellisimmätkin toiveet, jotka pitää tietenkin olla valmiina välittömästi. Kiitos! <3

Puutarhan vuodenajat.

Maanantai 11.8.2017
Uskaltaako tätä edes sanoa ääneen? Olen onnellinen, että tämän vuoden kiihkein puutarhakausi alkaa olla valmiiksi taputeltu. Puutarhassani ei edes ollut isoja projekteja tänä vuonna. Puutarhablogin aloittaminen ja sivutoimisen yrityksen perustaminen kaikkine uusine asioineen ovat vaatineet sen verran panostusta puutarhan hoidon ohella, että toivotan syksyn lämpimästi tervetulleeksi!
Olen kiitollinen Suomen vuodenajoista. Tunnustan, että minua vaivaa syksyisin pienoinen puutarhaväsymys ja mielelläni lepään puutarhan kanssa talvikauden ja innostun taas keväällä suunnattomasti puutarhan heräillessä talviuniltaan. Eikä se puutarha syksyn tullenkaan täysin unohdu. Tänä syksynä osallistun pihasuunnittelukurssille, aion lukea monta puutarhakirjaa sekä kasvattaa miniversoja ja ituja.

Yhteisötyö siirtolapuutarhassa.

Tiistai 12.8.2017
Tänään oli Nekalan siirtolapuutarhan viimeinen yhteisötyöpäivä. Kaikille siirtolapuutarhapalstan vuokranneille kuuluu 9 tunnin yhteisötyövelvoite. Yhteisötyön voi suorittaa monella eri tavalla, vaikkapa saunaa lämmittämällä tai lettuja paistamalla. Yleinen yhteisötyöpäivä järjestetään kesäaikaan joka tiistaina. Tänä kesänä olen saanut olla muutaman kerran ohjaamassa yhteisötyötä kokeneen ohjaajan parina. Tänään olin kiitollinen  siitä, että sain taas tutustua muutamaan mukavaan siirtolapuutarhuriin yhteisötyön merkeissä. Yhteisötöissä pidetään alueen yhteisiä tiloja kunnossa ja niissä on ennen kaikkea myös mahtava tilaisuus tutustua muihin siirtolapuutarhureihin! Pensasaidan kitkennän lomassa on mukava vaihtaa kuulumisia muiden puutarhureiden kanssa.

Päivaunilla.

Keskiviikko 13.8.2017
Keskiviikkona ei tapahtunuit juuri mitään puutarha tai muullakaan elämänalueella. Olin niin väsynyt työpäivän jälkeen, että otin pitkät päiväunet. Kiitollisuuden aihe voisi siis olla se, että en koe puutarhatöitä mitenkään pakollisiksi. Menen majalle työpäivän jälkeen, jos huvittaa ja teen mitä milloinkin haluan. Välillä tietysti rikkaruohot ja tekemättömät työt aiheuttavat stressiä, mutta kokonaisuudessaan puutarha ja puutarhanhoito ovat minulle pelkästään positiivinen ja voimavaroja antava asia.

Siirtolapuutarhamökillä.

Torstai 14.8.2017
Torstaina menin työpäivän jälkeen majalle. Eikä edes satanut! Kuvailin kukkia ja järjestelin paikkoja sisällä. Totesin, että puutarhassa alkaa näyttää aika syksyiseltä. Mietin ja suunnittelin, että pensaita ja puita täytyisi saada lisää jo ihan syksyä vartenkin. Joku oli syönyt maahan pudonneita omenoita. Syyllinen paljastuikin aika nopeasti, kun eräs pitkäkorva tuli haahuilemaan omenapuun viereen. No, ei haittaa vaikka syötkin omenoita. Tervetuloa taas uudelleen!
Joka kerta kun astun siirtolapuutarhan portista sisään koen suunnatonta kiitollisuutta ja onnellisuutta siitä, että minulla on näin ihana paikka, jossa voin viettää aikaa.

Tämä oli mukava haaste ja sai miettimään elämän pieniä onnellisuuden aiheita. Kiitos vielä Viherrillille haasteen alkuun laitosta! Tämä haaste on kiertänyt jo tosi monessa puutarhablogissa ja koska kesäkin alkaa olla enää muisto en nyt enää laita tätä haastetta eteenpäin.

Ajattelin laittaa matkaan uuden syksyyn ja talveen sopivan haasteen. En vielä kerro mikä on haasteen aihe, mutta paljastan että haasteen innoittajana on toiminut eräs seuraamani puutarha-aiheinen blogi.

Onnellista sunnuntaita kaikille!

Samankaltaiset artikkelit

  • Kesäkukkapäivitystä

    Siirtolapuutarha sijaitsee meiltä kotoa sopivasti pyöräilymatkan päässä. Aika usein tulee kyllä mentyä linja-autolla tai autolla. Eilen pyöräillessäni siirtolapuutarhalle  poikkesin matkalla Turtolan kauppakeskuksen pihassa sijaitsevassa kesäkukkamyymälässä. Tämä oli ensimmäinen käyntini tässä myymälässä ja nimi jäi minulta vieläkin hämärän peittoon. Poistuin kaupasta pyörän etukori ja sarvissa roikkuvat pussit täynnä ihania kesäkukkia. Etupihan varjossa hujopeiksi kasvaneet orvokit pääsivät…

  • Majan avaimia koristaa nyt Huttaroo

    Katsokaas mitä posti toi! Majan avaimia koristaa nyt ihan uusi itse suunniteltu ja Huttaroon toteuttama avaimenperä. Huttaroo on kahden naisen yritys, joka valmistaa tunteisiin vetoavista hetkistä mukana kannettavia esineitä, kuten koruja ja avaimenperiä. Mietitäänpä hetki. Kuvastaako oma Huttaroo koruni tunteisiin vetoavaa hetkeä? Voi, kyllä! Se hetki, kun vierailin ensimmäisen kerran siirtolapuutarhassa ja astuin ensimmäisen kerran…

  • Tärkeät puut

    Sain Parasta Aikaa blogin Tarjalta mukavan blogihaasteen puunpäivänä. Haasteessa valitaan kaunein tai merkityksellisin puu ja kirjoitetaan siitä blogipostaus. Puun päivää vietetään vuosittain 27.9. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun. Puut ja metsät ovat meille elintärkeitä. Ne tarjoavat elinpaikan monille eläimille ja kasveille sekä sitovat hiilidioksidia. Yksittäinen puukin voi olla hyvin…

  • |

    Puutarhan tilat alkavat hahmottua

    Sain viime viikonloppuna pihasuunnittelukurssilla puutarhasuunnitelmaani hyvin eteenpäin. Kiitos teille kaikille jotka kerroitte ”Millainen on cottage garden” postaukseni kommenteissa ja Facebookissa omia ajatuksianne cottage garden puutarhasta! Sain teiltä, muilta kurssilaisilta ja opettajalta hyviä vinkkejä suunnitelmani tueksi. Cottage gardenista tuli useimmille mieleen runsaus, hempeys ja kukkaloisto sekä luonnonmukaisuus ja kierrätys. Cottage gardenissa kasvavat muun muassa ruusut, monenlaiset…

  • |

    Syksyn kukkasipulit

      Hiphei! Täällä ollaan ja blogiakaan ei ole täysin unohdettu, vaikka elokuu hurahtikin ohitse ilman ainuttakaan blogikirjoitusta. Puutarhurin Majan kulisseissa suunnitellaan ja rakennetaan syksyn ja tulevan talven aikana ihan uusia kivoja juttuja teidänkin iloksi. Tämän vuoksi blogi päivittyy jonkin aikaa hieman verkkaisempaan tahtiin. Siirtolapuutarhassammekin tapahtuu isoja juttuja. Meillä on alkamassa teiden ja vesijohtoverkoston perusparannushanke. Ehdimme…

  • |

    Ei haittaa vaikka sataa

    Meillä ei ole mitään joka vuosi toistuvia juhannusperinteitä. Viime kesänä juhannus meni työntäyteisissä merkeissä majan sisääntulopolkua rakentaen. Tarkoitus oli mennä siirtolapuutarhan juhannusjuhlille, mutta olimme molemmat niin väsyneitä, hikisiä ja likaisia urakan jälkeen, että emme jaksaneet ja kehdanneet lähteä ihmisten ilmoille. Tämä juhannus aloitettiin juhlallisesti kaatopaikkakäynnillä. Kurpitsapostauksessa vilauttamani rytöläjä siistiytyi melkoisesti kun veimme säkkitolkulla viimevuotista kasvijätettä…

6 Kommenttia

  1. Ihana postaus. Kiva, kun lähit haasteeseen mukaan <3 Nytpä jäänkin jännityksellä odottamaan, minkälaista haastetta sie siellä suunnittelet 🙂 Mukavaa sunnuntai päivää teille <3

    1. Niin totta! On myös hienoa, kun toinen ei koskaan kyseenalaista rakkaaseen harrastukseen käytetyn ajan tai rahan määrää. Yritän myös itse pyrkiä vastavuoroisesti samaan. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *