|

Syksyn kukkasipulit

 

Hiphei! Täällä ollaan ja blogiakaan ei ole täysin unohdettu, vaikka elokuu hurahtikin ohitse ilman ainuttakaan blogikirjoitusta. Puutarhurin Majan kulisseissa suunnitellaan ja rakennetaan syksyn ja tulevan talven aikana ihan uusia kivoja juttuja teidänkin iloksi. Tämän vuoksi blogi päivittyy jonkin aikaa hieman verkkaisempaan tahtiin.

Siirtolapuutarhassammekin tapahtuu isoja juttuja. Meillä on alkamassa teiden ja vesijohtoverkoston perusparannushanke. Ehdimme onneksi saada vietyä palstalta kaikki puretun varaston laudat ja muut jätteet jäteasemalle ennen kuin tiet suljettiin. Ja aivan uskomattoman paljon purkutavaraa tulikin yhdestä pienestä varastosta!

Tilasin tämän syksyn sipulit Pölkinvuoren kasvimaailmalta. Pölkinvuoren Kasvimaailma sijaitsee Urjalassa rauhallisella ja kauniilla metsäisellä paikalla. Olimme heinäkuussa mukana myyntipöydällä Pölkinvuoren satokauden avajaiset tapahtumassa. Pölkinvuori on perustettu vasta pari vuotta sitten, mutta jo nyt näkee, että paikasta tulee jotain todella hienoa! Paikkaa on rakennettu ammattitaidolla ja ennen kaikkea rakkaudella. Pölkinvuorella on mm. luontopolku, kukkasipulipuisto, kahvila itsetehdyin herkuin ja avomaaviljelykset, joilta voi ostaa vihanneksia suoraan maasta.  Aika ihanaa, vai mitä!

Tulppaani Ollioules. Kuva: Pölkinvuoren Kasvimaailma
Tulppaani Purple Flag. Kuva: Pölkinvuoren kasvimaailma

Ostoskoriin poimin olemassa olevaan värimaailmaan sopivat Darwin hybridi -tulppaanit ’Ollioules’ ja ’Purple Flag’. Keväistä varjopuutarhaa sulostuttamaan ostin valkoisia ’White Lion’ narsisseja. Ajattelin, että nämä sopisivat kauniisti mm. kotkansiipien kanssa.

Pölkinvuoren kasvimaailman nettikaupasta ostettujen sipulien tuotoilla rahoitetaan kukkasipulipuiston rakentamista. Pölkinvuoren sipulit ovat toki kalliimpia kuin esimerkiksi Lidlin kukkasipulit, mutta halusin samalla tukea tätä hienoa projektia. Pölkinvuoren kukkasipulit ovat myös hyvälaatuisia, isoja ja tuoreita.

Narsissi White Lion. Kuva: Pölkinvuoren Kasvimaailma

Mutta mitäs kummaa, tänä syksynä ei sipulimopo keuli! Näiden sipulien lisäksi aion nimittäin enää hankkia muutaman hyasintin sipulin. Ensimmäistä kertaa kokeilemani hyasintit pääsivät yllättämään minut kauneudellaan viime keväänä. Ja se tuoksukin oli aivan ihana!

 

Samankaltaiset artikkelit

  • |

    Kukkiva grilli

    Joskus kaksi samaan aikaan ajankohtaista asiaa yhdistyvät hauskalla tavalla. Sopivien sattumien kautta grillikin voi alkaa kukkimaan! Kun sisääntuloa ilostuttamaan hankittu pikkupetunia-amppeli kopsahti noin kymmenettä kertaa päähän, oli aika miettiä kukkasille uutta paikkaa. Uuden kaasungrillin tieltä oli juuri jäänyt toimettomaksi sympaattinen hiiligrilli. Mökkikaupan mukana tullut grilli on mielestäni tosi mielenkiintoinen ja hauska. Se on selvästikkin itse…

  • Oleskelualueet ja vaja – Puutarhasuunnitelma

    Viime viikolla kerroin suunnitelmistani varjopuutarhan ja sivupihan suhteen. Nyt on vuorossa mökin edustan puutarhasuunnitelma. Tämä alue on tällä hetkellä kaikkein sekavin ja vaatii eniten työtä. Alueelta täytyy poistaa mm. ruusupensaan ja piiskun juuria. Myös oleskelualueelle pitää tehdä kunnolliset pohjatyöt. Urakka saattaa olla liian kova hartiavoimin tehtäväksi, joten harkinnassa on minikaivurin vuokraaminen. Uudelle vajalle perustuksia ei…

  • Keltainen matto ja värikäs sipulimatto kevääksi

    Nekalan siirtolapuutarhan vieressä on pieni Vinninpuistikko. Pitkänmallisen puistikon läpi kulkee kiva kiemurtelava polku. Puiston laidalla kasvavat haavat olivat pudottaneet lehtensä maahan kauniiksi keltaiseksi matoksi. Tästä näystä oli pakko napata kuva mennessämme majalle. Syksyisen hetken kauneuden täydensi puissa jäljellä olevien haavanlehtien rauhoittava havina. Ensi kevään värikästä mattoa varten istutin vihdoin kukkasipulit. Tai osa jäi vielä istuttamatta…

  • Kesäkukkapäivitystä

    Siirtolapuutarha sijaitsee meiltä kotoa sopivasti pyöräilymatkan päässä. Aika usein tulee kyllä mentyä linja-autolla tai autolla. Eilen pyöräillessäni siirtolapuutarhalle  poikkesin matkalla Turtolan kauppakeskuksen pihassa sijaitsevassa kesäkukkamyymälässä. Tämä oli ensimmäinen käyntini tässä myymälässä ja nimi jäi minulta vieläkin hämärän peittoon. Poistuin kaupasta pyörän etukori ja sarvissa roikkuvat pussit täynnä ihania kesäkukkia. Etupihan varjossa hujopeiksi kasvaneet orvokit pääsivät…

  • |

    Puutarhakierroksella siirtolapuutarhassa

    Toisten puutarhoissa kiertely on aivan mahtavaa! Jos maassa ei ole metrin lumikerrosta on kyläillessä pakko päästä edes pienelle kierrokselle kyläpaikan puutarhaan. Parhaimmillaan tällainen kierros on tietenkin toisen puutarhaharrastajan kanssa puutarhassa kuljeskellen. Yhdessä ihmetellen, ihastellen, kysellen, suunnitellen ja haaveillen. Ja jokaisessa puutarhassa on ihan varmasti jotain mielenkiintoista. Myös niissä, joiden omistajat eivät ole varsinaisesti puutarhaharrastajia. Kauneutta…

  • Pikkuiset pistokkaat

    Aika moni ostaa kesäkukat valmiina taimina. Näin olen minäkin tottunut tekemään. Joka kesä tulee hankittua lukuisia pelargoneja ja muita kesäkukkia. Ahkerimmat kasvattavat omat kesäkukkansa siemenistä. Myös pelargoneja voi kasvattaa siemenestä. Kasvatukseen täytyy kuitenkin ryhtyä ajoissa. Pelargonien siemenet kylvetään nimittäin jo tammi-helmikuussa. Pelargoneja voi lisätä myös napsaisemalla talvetetuista pelargoneista pistokkaita. Jos siemenestä asti kasvattaminen tuntuu turhan…

2 Kommenttia

  1. Jännittävää mitä siellä on ideoitu 🙂

    Kiitos vinkistä! Pitääkin keväällä retkeillä Urjalaan 🙂

    1. Pölkinvuori onkin kiva retkikohde. 🙂 Meinaan mennä itsekkin keväällä ihastelemaan tulppaanipuistoa. Kivoja projekteja on käynnissä ja saamme sivustolle pikkuhiljaa myös sitä haaveilemaani yhteisöllisyyttä. Mukavaa syksyä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *